Author Archives: admin

Jalkapallon EM-kisat 2016

Seuraavat jalkapallon Euroopan-mestaruuskisat järjestetään vuonna 2016 Ranskassa. Tapahtuman virallinen nimi on UEFA Euro 2016 ja aiemman 16 maan sijaan kisoihin osallistuu tällä kertaa poikkeuksellisesti 24 maata. Kisat ovat 15:nnet UEFA:n järjestämät miesten maajoukkueiden väliset EM-kilpailut ja ne pelataan 10. kesäkuuta – 10. heinäkuuta.

Pelit pelataan eri puolilla Ranskaa kymmenellä eri stadionilla, joista neljä on täysin uusia ja kuusi kunnostettuja. Suurimmalle stadionille, Saint-Denisin Stade de Francelle, mahtuu reilusti yli 80 000 katsojaa. Muut stadionit sijaitsevat muun muassa Pariisissa, Nizzassa, Lyonissa, Toulousessa, Marseillessa ja Bordeaux’ssa. Sponsoreina nähdään esimerkiksi Adidas, Carlsberg, Coca Cola ja McDonald’s, kun taas kisojen maskottina toimii Super Victor- nimeä kantava hahmo, joka on puoleksi pikkupoika, puoleksi supersankari.

Vanhat mestarit jälleen ennakkosuosikkeina

Kisojen karsinnat ovat vielä kesken, joten ainoa varma kisoissa nähtävä joukkue on isäntämaa Ranska. Ranska on voittanut Euroopan mestaruuden aiemmin vuosina 1984 ja 2000. Karsinnat vuoden 2016 kisoihin alkoivat syyskuussa 2014, ja jatkopaikoista kilpailee yhteensä 56 maata. Näistä 23 pääsee Ranskan ohella mukaan kisoihin. Suosikkimaihin kuulunevat ainakin Espanja ja Saksa, joilla on kummallakin kolme Euroopan-mestaruutta taskussaan – ne siis ovat kaksi kisojen kaikkien aikojen menestyneintä maata.

Meneillään olevia karsintoja ja niiden tuloksia voi seurata esimerkiksi Betssonin sivuilla, jotka tarjoavat myös loistavan mahdollisuuden vedonlyöntiin. Otteluiden ja lohkojen jatkoonpääsijöistä pääsee lyömään suoraan vetoa Betssonissa. Ei muuta kuin jännityksellä odottamaan tulevia kisoja karsintoja seuraten!

Espanjan voittoihin lukeutuvat kaksi edellistä mestaruutta vuosilta 2008 ja 2012, joten odotukset maata kohtaan ovat luonnollisesti korkealla vuoden 2016 kisoissakin. Tuloksia odotetaan toki myös edellisten kisojen kakkoseksi sijoittuneelta Italialta, joka tunnetaan Espanjan tavoin menestyneenä jalkapallomaana. Mestaruuden Italia on voittanut EM- kisoissa ainoastaan vuonna 1968, mutta hopealle se on sijoittunut viime kisojen lisäksi myös vuonna 2000. Saksan mestaruudet ovat vuosilta 1972, 1980 ja 1996 ja hopeat vuosilta 1976, 1992 ja 2008. Myös muun muassa Venäjä, Portugali, Tšekki ja Alankomaat ovat pärjänneet melko hyvin 2000-luvun kisoissa, joten näidenkin maiden osalta kannattaa pitää odotukset kohtalaisen korkealla.

Ajan tasalla urheilutuloksissa

Intohimoiselle penkkiurheilijalle on äärimmäisen tärkeää pysyä ajan tasalla meneillään olevista urheilutapahtumista ja niiden etenemisestä – mieluiten live-ajassa. Tulosten seuraaminen ei kuitenkaan koskaan ole ollut helpompaa kuin mitä se on nyt, riippumatta siitä, missä sattuukaan pelihetkellä olemaan tai mikä laji hyvänsä onkaan kyseessä. Halusitpa sitten tietää meneillään olevan matsin maalitilanteen, saada uutispäivityksiä tai pelkän yleiskatsauksen päivän urheilutapahtumista, seuraavat vinkit auttavat pysymään aina ajan tasalla.

Ja mitä lajeja sitten kannattaisi seurata? Uutta suosikkia voit etsiä artikkelistamme Viihdyttävimmät urheilulajit.

Urheilusovellukset puhelimeen

Nykyään lähes jokaisella ammattilaisjoukkueella on oma ’appinsa’ eli sovelluksensa, joten oman suosikkijoukkueensa sovellus kannattaa ladata puhelimeen. Tämä auttaa suodattamaan uutisvirrasta muita lajeja tai joukkueita koskevat uutiset ja keskittymään juuri omaa suosikkia koskeviin tapahtumiin ja tuloksiin. Sovellukselle voi sallia myös niin sanotun tökkäämisen, jolloin yhdellä vilkaisulla näkee kaikki juuri sillä hetkellä pelissä tapahtuvat tapahtumat. Sovellus voi tarjota myös live-videokuvaa tai radiosyötteitä, jolloin pysyt taatusti ajan tasalla pelin kulussa.

Television urheilukanavat

Mikäli vietät paljon aikaa kotona eikä puhelin ole kovassa käytössä, voi puhelinsovellusta kätevämpi vaihtoehto urheilutapahtumien seuraamiseen olla urheilukanavien hankkiminen. Suuret amerikkalaiset urheilukanavat, kuten esimerkiksi ESPN, pitävät sisällään valtavan määrän eri urheilulajeja keskittyen aina ajankohtaisiin kilpailuihin ja muihin urheilutapahtumiin.

Mikäli on sen sijaan kiinnostunut ainoastaan yhdestä tietystä lajista, kannattaa valita jokin ainoastaan kyseiseen lajiin keskittynyt kanava. Lajikohtaisia urheilukanavia ovat muun muassa NFL ja Fox Soccer. Lajikohtaisilla kanavilla tulee usein paljon kertausta, mutta ainakaan mitään tärkeää (tai vähemmän tärkeää) lajiin liittyvää ei jää koskaan kuulematta. Myös kotimaisten urheilukanavien valikoima alkaa olla jo melko hyvä, mutta kielitaitoinen löytää silti huomattavasti enemmän kanavia joista valita mieleisensä.

Sosiaalinen media

Viimeisimpänä (ja nopeimpana) keinona pysyä ajan tasalla suosikkijoukkueensa pelitilanteista ja muista tapahtumista on yksinkertaisesti etsiä heidät sosiaalisesta mediasta ja tämän jälkeen joko tykätä heistä tai seurata heitä. Joukkueet toimivat sosiaalisessa mediassa aivan samalla tavalla kuin suuren asiakaskunnan omaavat yrityksetkin; paljon kuvia, säännöllisiä postauksia ja kilpailuja sekä linkkejä mielenkiintoisiin julkaisuihin heidän varsinaisilla kotisivuillaan. Kontaktilistallaan kannattaa toki pitää myös urheilu-uutisia tuottavat tahot, jolloin etusivulleen saa aina tuoreet tiedot tärkeimmistä urheilutuloksista.